Tervapöpö

My left foot, itsereflektiota Kokkolassa 4.7.

Rusted brandy in a diamond glass
everything is made from dreams
time is made from honey slow and sweet
only the fools know what it means
temptation, temptation, temptation

Tämä väsymys, tämä lyijy luomissa, ei lähde nukkumalla. Aika ei ole suussa sulavaa makeaa hunajaa, vaikka Tom Waits niin väittääkin. Aika on tervaa, se on loukku; Veli Ketun Veli Jänöä varten rakentama Tervapöpö. Sadussahan Veli Jänö kohtaa Tervapöpön tiellä ja menettää malttinsa jäätyään vaille asiaankuuluvaa vastausta tervehdykseensä. Jänö huitaisee Tervapöpöä nassuun ja jää, totta kai, karvoistaan tervaan kiinni. Loppu on helposti arvattavissa: aiemmin tavoittamattoman nopea jänis jää Ketun ansaan oman heikkoutensa, loukatun ylpeytensä, takia. Tässä, kuten muissakin faabeleissa, ilmeisesti piilee opetus, mutta mikä se on?

Faabelit näyttävät asettuvan Kunderalta tutun keveys vastaan raskaus -asteikolla selkeästi olemisen raskauden rintamaan: otetaan vaikkapa Jänis ja kilpikonna tai Heinäsirkka ja muurahainen — keveällä asenteella ei taruissa pitkälle potkita. On parempi syleillä olemisen raskautta kuin kauan kateissa ollutta veljeä ja unohtaa turhan kevyet ajatukset haihatteluna. Oleminen on raskasta. Deal with it. Piste.

Mutta Tervapöpö taitaa tarkemmin ajateltuna sittenkin tarjota ulospääsyn: Jänön virhe on unohtaa turhamaisuuttaan keveytensä ja tarttua raskauden syöttiin. Kerran sitä hipaistuaan hänestä tulee vanki ja uhri, raskaus (hmm… tarkemmin ottaen se on kai Veli Kettu, joka) nielaisee hänet. Ehkäpä… ehkäpä jos tiedostaisimme (hrhm) omat heikkoutemme, pystyisimme sittenkin välttämään olemisen raskauden, viikatemiehen tahi helvetin hurtat, mikä nyt sitten kenenkin kannoilla läähättää, ja meillä voisi olla hienoiset mahdollisuudet onneen. Kraft durch psychotherapie? Psychotherapie macht frei? Olisiko terapia sittenkin pelastanut Veli Jänön?