Escape Velocity

Kolmiolääkkeet tekevät ihmeitä keskittymiskyvylle. Puunveistokilpailutaidetta, Kemijärvi

Inertia on vihollinen, se on voitettava, sillä vain liikkeessä on hyvä olla. Tien päällä, reissussa, matkalla, kuinka vain sen sanookin, autuasta on lähteä silloin kun aika on kypsä.

Takavuosilta muistan hyvin sen euforiaa lähenevän hyvän olon tunteen, joka syntyi lähdettäessä yön selkään tuore ajokortti taskussa, varusteina c-kasetteja, ystävä ja kofeiinia. Niin, ja isin auto, tietenkin. Tietoisuus siitä, että aamun koittaessa olisimme toisella puolen Suomea (tavanomaisin road trip oli välillä Ruokolahti-Kemijärvi (äitini synnyinkoti)) teki yön tunneista jotenkin erityisiä, sanoisinko naiivisti, että taianomaisia.

Ajovalojen keilaan mahtui koko maailma, muuta ei tarvinnut huomioida. Samoin perille saapuminen oli toissijaista, ainoastaan yhä kiihtyvällä liikkeellä oli merkitystä: pidemmät etapit, suuremmat nopeudet ja typerämmät ohitukset olivat merkkinä matkailijan kuumeisesta mielestä. Oli kuin alitajunta olisi kuiskutellut viettelevästi korvaan: jos saavutat riittävän suuren lähtönopeuden, sinä et koskaan palaa kotiin enää.

Ja sehän oli tarkoituskin. Menolippu.