Täydellisen perjantai-illan kääreet lauantaiaamun karkeassa valossa. Roskalava Torven edustalla.
Putkimiesten kuningas
Istun ja odotan putkimiesten kuningasta saapuvaksi. Hänen pitäisi selittämän minulle, miksi kylmäksi jäävää patteria ei poisteta saman tien. Tähän asti olen saanut vastaukseksi sen, että […]
Sähköjänis
Nukahtelen. Heräilen. Vaihdan kylkeä. Pyörin ja heittelehdin. Tekemättä jätetyt, tehtävät. Sanotut, sanomatta jätetyt. Mieli ei lepää, se loikkii. Liikaa virtaa.
Valkoista
Viikonlopun projekti valmis eli keittiö maalattu. Kolmen metrin korkeudessa oleva katto oli hieman korkealla.
Diana?
Herätä pimeässä ja nähdä Mustanaamion kasvot – mikä kaamea kohtalo konnalle. Vanha viidakon sanonta.
Disaink
Emmää tiijä… joku tonkin on luonut ja toinen hyväksynyt. Tarjoustalo kaunistaa kaupungin kuin kaupungin.
[Kirosana poistettu]
Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet sadattelun aikaa. Kirosanat poistamalla jää jäljelle lause: keittiön lattian alla on hometta. Kuva: Satunnainen hämäläinen Rautatienkadulla lauantaina puolenyön kieteillä.





Syksy
Tiffany-lamppuja Rautatienkadulla.