Land of Dope and Stories

Honey, disconnect the phone. I’m back in the U.S.S.R. Ungh. Matkalta palaaminen, varsinkin onnistuneelta sellaiselta, käy työstä. Onneksi sentään vanha kunnon takatalvi muistuttaa perusasioista. Noh, onhan meillä sentään muutamia asioita, joita lontoolaisilla veljillämme ei ole, ainakin toimivat keskuslämmitykset ja suihkut sekä hieman vakuuttavammin sähköistetyt asunnot.

Lontoo oli entisensä: likainen, meluinen ja kallis. Täynnä kaikkea. Ruuhka-aikaan maanalaisella ja bussilla matkustaminen oli työlästä ja hikistä puuhaa. Congestion indeed. Mutta mutta, jostain syystä Lontoolla on outo paikka, sanotaanko vaikka sydämessäni. Sen monet kulttuurit tuntuvat elävän kohtuullisen rauhallisesti keskenään. Lähipub Windsor Castlessa voi kuulla samaan aikaan arabiaa sekä useita broken englishin variantteja mukaanlukien Lontoon oman murteen. Sandwich Barissa pauhasi satelliittikanavalta Al-Jazeera, kuitenkaan mitään merkkejä ei näkynyt siitä, että vieraili sotaakäyvässä maassa. Rauhanomainen rinnakkainelo on kenties tylsää mutta mukavaa.
Lontoosta en osaa varmasti kertoa mitään, mitä siitä ei jo olisi sanottu, joten tyydyn lähipäivinä prosessoimaan matkakuvani galleriaksi. Kuva, tuhat sanaa, sen sellaista… Aivan, matkallakin katselen maailmaa näytöltä. Onko se surullista?