typo - Yksi apina, monta konetta, liikaa aikaa
maaliskuu 02, 2003

Savijalat

Suomalaisen rock-musiikin vientikärki H.I.M. (tai H.E.R., mantereesta riippuen) on julkaissut uuden musiikkivideonsa, Stefan Lindforsin ohjaaman The Funeral of Hearts:in.

Ensikatselun jälkeen tunnelma oli lähinnä äimistynyt. Paperilla kombinaatio Lindfors-Valo vaikuttaa lupaavalta. Valo esittää rock-tähteä luontevasti ja Lindfors kaikkine hörhöilyineenkin on yleensä onnistunut luomaan kiinnostavia esineitä ja konsepteja. Mutta The Funeral of Hearts on floppi: tylsä, mielikuvitukseton, kankea ja konservatiivinen musiikkivideon irvikuva. Lindforsilla ei näytä olevan lainkaan otetta liikkuvan kuvan ja musiikin yhdistämiseen. Kameratyöskentely, puhumattakaan leikkauksesta, on jähmeää ja mekaanista, kuva-aiheet kliseisiä. Jotenkin ei voinut välttyä ajatukselta, että renessanssineromme ammensi ideansa katselemalla kuvausta edeltävänä iltana hotellihuoneessaan hieman MTV:tä ja heitti sitten lonkalta koko keikan. Kato niinku fiilispohjalta. Rok!

Sääli sinänsä tämä hukkaan heitetty tilaisuus, joka ei hyvää lupaa Lindforsin tämänhetkistä uraa silmällä pitäen. Mieshän käsittääkseni on suuntaamassa elokuvien ihmeelliseen maailmaan.

Ai niin, itse biisikin on tavanomaisen kehno. Mutta ei Villellä silti huonosti mene: onhan hän sentään monien esikuva, esimerkiksi vaikkapa Jackassin Bam Margeran joka jostain syystä tuntuu ihailevan Herra Valoa yli kaiken.

Verkkoon: 02.03.2003, klo 16:25